Ajatteleva käsi - Juhani Pallasmaa - 書籍 - Ntamo - 9789522156679 - 2017年3月21日
カバー画像とタイトルが一致しない場合、正しいのはタイトルです

Ajatteleva käsi

価格
¥ 4.713
税抜

遠隔倉庫からの取り寄せ

発送予定日 年11月9日 - 年11月19日
クリスマスプレゼントは1月31日まで返品可能です
Juhani Pallasmaa の新しいリリースのお知らせを受け取る
iMusicのウィッシュリストに追加

まだ評価がありません

Ajatteleva käsi jatkaa ntamon ja Pro& Contran yhteistössä julkaisemien Juhani Pallasmaan arkkitehtuuriesseiden sarjaa. Aiemmin ovat ilmestyneet kokoelma Kohtaamisia (2014) sekä arkkitehtuurikritiikin klassikoksi muodostunut Ihon silmät (Eyes of the Skin, 2016).

Ajattelevan käden esseet yhdistävät käden evoluutio- ja kulttuurihistoriaa ja käsillä tekemisen fenomenologista tutkimusta. Pallasmaa hyödyntää argumentaatiossaan oman alueensa ohella niin kuva- ja sanataiteita, filosofiaa ja neurologiaa kuin havaintoja eri kulttuurien käsimerkeistä ja jalkapallon pelaamisestakin. Käden tutkimus laajenee kehollisuuden merkityksen tutkimukseen inhimillisessä olemassaolossa ja luovassa työssä.

Vallitsevat kasvatusfilosofiat korostavat edelleen käsitteellistä tietoa hiljaisen, ei-käsitteellisen viisauden ja kehollisten prosessien sijaan. Pallasmaa horjuttaa tämän vahingollisen paradigman perustuksia arkkitehtuurissa ja sen opettamisessa. Ajatteleva käsi on hitaan harjoittelun, ammattitaidoille omistautumisen ja käsin tekemisen ylistys.

メディア 書籍     Paperback Book   (ソフトカバーで背表紙を接着した本)
リリース済み 2017年3月21日
ISBN13 9789522156679
出版社 Ntamo
ページ数 120
寸法 135 × 210 × 7 mm   ·   169 g
言語 フィンランド語  

Juhani Pallasmaaの他の作品を見る

同じ出版社からのその他の記事